Ajokortti, joka on sekin vaiheeessa

Matkalle Lontooseen, sillä en ole käynyt lomalla vuosiin.

Olen joutunut ostamaan paljon tarpeellista, mutta turhaakin on tullut hankittua.

Remontti on kesken, ja se on vietävä loppuun, jotta asunnon arvoa saa petrattua.

Olen selvittänyt vanhat velat jo jollekin mallille, mutta on niissä vielä tekemistä.

Ja jatkossa olisi selvittävä ilman uusia.

Ponnistelen irti pitkältä sairaslomalta, takaisin normaalielämään

Tahdon käydä töissä, ja maksaa laskuni itse.

Haluan asua omassa kodissani.

Tällä hetkellä asun pankin omistamassa kerrostalokaksiossa isossa kaupungissa. Remontti on vaiheessa, ollut jo pitkään, mutta nyt muutaman kuukauden aikana edennyt vaihteeksi. Budjetti ei vaan taida kestää kovin hyvin.

Soitin eilen töihin saikun jatkosta, ja kun kuulin tuon työpaikkahäirikön vastaavan puhelimeen laitoin luurin kiinni. Onneksi sain pomon kuitenkin myöhemmin puhelimen päähän.

Joskus toivoisin että olisin rohkeampi, itsevarmempi ja onnellisempi ihminen. Jotenkin olen vain sössinyt asioita aika lailla, yrittäessäni irtautua masennuksen, vanhan parisuhteen ja koulun haamuista.

Nyt oli mun vuoro joutua hänen hampaisiinsa. Se alkoi jo jokin aika sitten, aika viattomasti. Huomasin että ko. henkilö valitsi aina jonkun muun, kun vastuualueita jaettiin työparikseen ja jos edes oli mahdollisuutta että olisin työskennellyt lähellä hän ilmoitti kova äänisesti hoitavansa asiaa jonkun muun kanssa. Sen jälkeen alkoi näkyä vaivihkaista syrjintää, mulle mainittiin viimeisenä asioista, ja selän takana selostettiin milloin mitäkin.

Nyt pari päivää sitten alkoi tulla tekstiviestejä kotipuhelimeen, jossa tämä kyseinen ihminen haukkui mua huolimattomaksi, "ja tämän on muutkin huomanneet", ja valitti etten ollut huolehtinut jostain asiasta jota hän jo kahdelle muulle työkaverille oli huomauttanut että mun olisi pitänyt tehdä. Ilmoitin etten jatka keskustelua, ja että tämäkin asia olisi hoitunut paremmin JOS hän olisi keskustellut asiasta suoraan kanssani eikä välikäsien kautta (en myöskään ollut kuullut asiasta aiemmin muilta). Tästä tuli kommenttia taas "että jatkossa me pidämme huolen ettei kanssasi tehdä sitä eikä tätä.." - tähän en enää vastannut mitään.

Olen tällä hetkellä pois töistä, sairaslomalla. Olin jo aikaisemmin epäilevä tuon ihmisen suhteen, jossain vaiheessa huomasin ajattelevanikin että teen jotain hänen suosioon päästekseni (suosikkinsa kun hän tarkasti valitsee - ja mollaa kaikkia muita). Tuo ajatus, ja nuo tekstarit nyt olivat viimeinen pisara, mikä herätti kuinka vaarallinen tyyppi tämä ihminen on. Näitä ihmisiä löytyy aina, ja vaikka kuinka yrittäisi työnsä hoitaa hyvin, aina löytyy sanomista. Yritin välttää koko asian ajattelemista, mutta uniin tuo on tullut silti. Yleensä yritän pysyä näistä kaukana, ja olla välittämättä, mutta saa nyt nähdä kuinka hankalasti hän päättää heittäytyä. Aion kuitenkin mainita asiasta esimiehelleni, vaikka tuskin tähän suurta muutosta tulee. Pelkään pomottavia ihmisiä ja kiusatuksi tulemista, vaikkakin en ole kauhean hyvä kiusauksen kohde. Yritän kuitenkin kerrankin kohdata ongelman, enkä ratkaista niitä lähtemällä pois kuten aiemmin olen usein tehnyt.

Oman osansa tilanteeseen luo kun tuollakin ollaan aika tiukoilla työntekijäresurssien suhteen, kuten monessa muussakin paikassa. Minä olen sijainen, ja se näkyy, edes sijaisuuden takana ei ole virkapohjaa joten jokaisen pätkän päättyessä riskinä on, että työt loppuu. Tuo hankala ihminen on sisäinen sijainen, sai vakinaisen viran neljän vuoden sijaisputken jälkeen. Kuitenkaan hänellä ei ole vakinaista kiinnitystä tähän työpisteeseen, johon on muitakin pyrkijöitä. Ilmeisesti hän tahtoo omaa asemaansa vahvistaa, tai ainakin tehdä muiden olon hankalaksi. En ole huolissani omasta työpaikastani kamalasti, koska alalla on työvoimapula, enkä ole nirso oman työni suhteeni. Tahdon tehdä vain jotain alan työtä, ja saada siitä palkkaa. Talossa tahdon pysyä jonkin aikaa, koska itsekkäästi haluan pitää ensi vuonna kunnon kesälomat - ensimmäistä kertaa ikinä.

Lopulta diagnoosiksi tuli vaikea endometrioosi, ja kahden leikkauksen, kolmen ivf-yrityksen, yhden inseminaation ja hormoonihoitojen jälkeen tilanne on aika toivoton. Klinikka hoitaisi vielä, mutta parisuhde ja oma jaksaminen ei enää kestänyt.

Pitkän tien jälkeen oman lapsen kaipuu on edelleen vahva. En kuitenkaan koe olevani katkera siitä etten lapsia saa, mutta edelleen on usein aikoja jolloin se tuntuu. Jossain määrin jokainen kerta kun kuukautiset alkaa, on pieni kuolema, ja kerta kerralta vahvempi vakuutus etten biologisia lapsia tule saamaan. Jonkinlaista vauvakuumetta kai sekin, kun elimistö kaipaa - haluaisin tuntea taas olevani raskaana, imettää ja kantaa lasta. Pitää pientä nyyttiä lähellä, ja suojella häntä.

Toisinaan mietin paljonkin niitä lapsia, jotka voisivat olla nyt luonani jos toisin olisi käynyt. Esikoinen olisi nyt 5-vuotias, ja kaksoset vähän päälle 3. Etenkin kaksosten jälkeen suru kesti ja kestää kauan. Olen miettinyt auttaisiko, jos olisi fyysisesti joku paikka, jossa voisi jättää jäähyväisiä, jos olisi jotain konkreettista mitä surra. Mutta nyt vain kannan surua mukana, niiden lasten puolesta jotka eivät syntyneet.

Mulle on tarjottu alustavasti töitä paristakin paikkaa nyt seuraavasta työsopimuksen katkoksesta. Ilmoitin noihin että voisin olla kiinnostunut jos nykyiseen hommaan ei tarjota pitempää sopimusta (nykyisen pitkän sopimuksen kesto ajoittui hassusti työvuorosuunnittelun kannalta ja sen takia ilmeisesti mulle tuli kuuden = 6!! päivän sopimus sen jatkoksi, sitä tosin oli ilmeisesti tarkoitus tuosta jatkaa joko tässä pisteessä tai tämän saman pomon alaisuudessa muualla talossa). No ei tuo huoleta, kun tosiaan heti tarjottiin muualtakin paikkaa, ja varmisteltiin vielä etten alkaisi enää muualta kyselläkään. Toisaalta olen kyllä viihtynyt nykyisessä työssä mutta nuo työajat on niin pirulliset ja yksikkö niin pieni että niihin on paha itse vaikuttaa. En muutenkaan aikonut vakiintua vielä tässä vaiheessa yhteen paikkaan, enkä välttämättä edes tähän kaupunkiin vaikkakin en nyt ihan äkkimuuttoon ole varautumassa.


Sen sijaan tämä elämä ilman tv:tä sopii mulle. Remonttikin edistyy tahdikkaammin kun ei tule pitkittyneitä huilitaukoja ja yöunetkin on pitempiä (kun ei kuku jonkun sarjan perässä ylhäällä). Aluksi aioin hommata mahdollisimman pikaisesti uuden tilalle, mutta nyt taidan jättääkin hankkimatta. Olen pitkästä aikaa ehtinyt jopa lukemaan ihan huvin vuoksi. :)